Kisakausi korkattu!
Kirjoittaja betluck | 5. Huhtikuu, 2009 @ 17:27
No nyt kävi niin, että suunnistuskausi alkoi. Eipä ole tullut näin aikaisin keväällä käytyä herraties koska. Kävin juoksemassa OK Raseborgin kansalliset. Ja hauskaa oli, vaikka neljä kuukautta oli ehtinyt vierähtää edellisestä suunnistusreenistä. Yhtä rastia tuli ryssittyä enemmän ja muutamaa muuta sitten vähän vähemmän. Juosta jaksoin maaliin asti, joskaan en erityisen lujaa. Väliajoista päättelin, että iso koukku oli sellainen 2,5min viivästys; ihan niin isoksi en kyllä sitä metässä osannu arvioida. Jos sen kolme-neljä minuuttia olisi päässyt nopeammin niin tulos olisi ollut ihan hyvä, nyt se oli aikalailla keskinkertainen. Mutta häliäkö vällä.
Jalka on ihan rikkipoikkipaskana ja lisäksi otin vielä isovarpaaseen kunnon osuman ja se vaihtoi väriään siniseksi. Kävely on yhtä helvettiä. Että tässä nyt mietitään tarkkaan, kannattaako kautta tästä enää jatkaa, vai olisiko parempi siirtyä sielulle ja ruumiille paremmin soveltuvien harrastusten pariin. Palaillaan.
Aihe: Urheilu | 0 kommenttia »
Vammanen jätkä
Kirjoittaja betluck | 31. Maaliskuu, 2009 @ 13:20
Lauantaina tapahtui jotain mystistä. Oikea jalkapohjani alkoi lenkillä sattumaan niin paljon, että jouduin lopulta klenkkaamaan kotiin seksikkäällä päkiähipsuttelulla. Nyt näyttäisi siltä, että tänään pystyn ensimmäistä kertaa tapahtuman jälkeen kävelemään jotakuinkin normaalisti, mutta missään nimessä en kyllä uskaltaudu vielä lenkille. En tiedä, mitä siinä oikein tapahtui, mutta kuten arvelinkin, levolla kipu näyttäisi lähtevän.
Ensi sunnuntaina avaan kilpailukauden Tammisaaressa, huippunopeassa maastossa käytävässä keskimatkan kilpailussa. Olen tänä vuonna suunnistanut yhden kerran (tammikuun alussa) + yksi lyhyt olutsuunnistus, joten aika kylmiltään tulee viivalle asetuttua. Mutta ei se mitään. On tässä niin monta vuotta suunnistettu, että tuskin kaikki opit vielä ovat päästä karanneet. Tavoite kisassa on hyvin yksiselitteisesti voittaa Matias!
Aihe: Urheilu | 0 kommenttia »
Minä tulen
Kirjoittaja betluck | 27. Maaliskuu, 2009 @ 03:01
Täällähän oli mennyt ihan hulinaksi. Onneksi eksyin paikalle vähän korjailemaan blogin tärähtänyttä ulkomuotoa.
Kerrotaan sen verran, että lumisen talven vaihtuessa kevääksi, meikä on taas noussut kolostaan. Lenkillä on nyt kohta pari viikkoa taas käyty, lähinnä maksimivoimatreenien ja kovien lenkkien merkeissä. Tarkoitus olisi jonkinlaista täsmäkuntoa kevääksi saada, mutta kyllä fakta on se, että 10mila tulee liian aikaisin. Sitä lähtenen seuraamaan kuitenkin paikan päälle, kovin tutusta kakkosjoukkueen vinkkelistä.
On myös hyvin lähellä, etteikö elämäni ensimmäisen kerran toteutuisi asettamani urheilutavoite. Nimittäin tarkoitus oli tuossa jouluntienoilla tähdätä 150 vatsaliikkeeseen 5 minuutissa ja se on nyt hyvin lähellä. Viimeksi meni 140 ja parantamisen varaa vielä jäi. Silloin kun projektia aloiteltiin, en kyennyt kuin puoleen tästä. Lihaskunnon kehittyminen on ollut huikeaa ja hienoa seurattavaa.
Minä tulen, oletko valmis? Leuka pystyssä kohti uusia onnistumisia!
Aihe: Urheilu | 0 kommenttia »
Kotiinpaluu, jotenkin
Kirjoittaja betluck | 7. Helmikuu, 2009 @ 01:24
Kävijämäärät täälläkin ovat lisääntyneet Suunnistus.net ja Antin.net -invaasioiden jälkeen niin paljon, että päätin herättää tämänkin blogin eloon. Aloitin todella urheilun vuodenvaihteessa ja aloitinpa sen harvinaisen mahtipontisesti. Tammikuun yli 40 tunnin treenimäärä on nimittäin suurempi kuin mitä olen todennäköisesti yhdessä kuussa koskaan aiemmin saanut aikaan. Ja tämä kaikki luonnollisesti ilman mitään hiihtämistä tai pyöräilyä sun muuta homostelua. Mattokuntopiirejä olen toki tehnyt, mutta niitä ei näihin tunteihin ole laskettu.
Tästä on seurannut sekä hyvää että huonoa. Kunto on parantunut huomattavasti, sixpack orastaa jo, ja mahdollisuudet nousta keväällä seuran 10 parhaan miessuunnistajan joukkoon ovat ihan realismin rajoissa. Tämä toki edellyttää sitä, että jaksan juosta vielä sen pari kuukautta tähän kylkeen. Sen suhteen ei näytäkään sitten enää niin hyvältä. Talvikelit ja varsinkin nämä helmikuun kirpeät pakkaset lumimyrskyineen ovat syöneet motivaatiota hyvinkin tehokkaasti. Kovat juoksulenkit ovat olleet lähinnä turhauttavaa liukastelua.
Jalkani ovat myös aivan paskana. Vaivat ovat perua edellisestä postista. Nimittäin kenkä puristaa ja ihan kirjaimellisesti. Olen tosin onnistunut ratkaisemaan ongelman käyttämällä nykyään kaikessa liikenteessä lenkkareita. Nauhat on kyllä pidettävä joko auki tai vähintään todella löysällä, ettei sattuisi. Viime viikolla kävin baarissa suolaamassa tipattoman tammikuun ja jouduin pistämään sisään päästäkseni tanssitossut jalkaan. Se oli virheliike, sillä kotiin kävellessä ei edes alkomahoolin turruttava vaikutus riittänyt puuduttamaan kipua. Ongelma saa olla mikä hyvänsä, mutta lääkärille en siitä käy valittamassa kuin vasta viimeisessä hädässä.
Saapa nähdä mitä tästä tulee. Olo on terveempi kuin moneen vuoteen, mutta kunnon kohentuessa motivaatio rapisee samaa tahtia. Voi olla, että junnuvuosien voitonhimo on lopullisesti kadonnut ja nykyään riittää pelkästään se, ettei sentään Matiakselle häviä.
Aihe: Urheilu | 0 kommenttia »
Hyvää joulua
Kirjoittaja betluck | 22. Joulukuu, 2008 @ 01:09
Appelsiiniblogin tilastoista näen, että täällä käy ihmisiä yhä hämmästyttävän paljon. Kiitän jaksamisesta ja haluan palkita sen pienellä päivityksellä. Jalkani ovat mystisesti paskana, enkä ole hirveästi viitsinyt lenkkeillä. Pystyisin kyllä, ei se ole kuin kivusta kiinni. Sen sijaan lihaskuntoni on parempi kuin koskaan ja olen varsin laihassa kunnossa. Uskon että tipattoman tammikuun aikana myös juoksuvauhti palaa hyvälle tasolle. Sekään ei silti välttämättä riitä, sillä tietojen mukaan seuran testijuoksussa tulokset ovat olleet pelottavan kovia. Oma tavoitteeni on joka tapauksessa ihan virallisestikin menestyminen kevään 10milassa ja se edellyttää riittävää tasoa. Aikanaan nähdään kuinka käy, tämä blogi ei sitä ennen päivity.
Aihe: Yleinen | 0 kommenttia »
Appelsiiniblogi jatkaa
Kirjoittaja betluck | 28. Lokakuu, 2008 @ 21:23
osoitteessa http://appelsiini.wordpress.com ja urheilublogi palaa kuvioihin keväällä kun alan olla terävässä rantaiskussa. uusi seura, parempi kunto.
Aihe: Yleinen | 0 kommenttia »
Perkele
Kirjoittaja betluck | 5. Lokakuu, 2008 @ 14:10
Oravatonni meni ihan vituiksi. Ei olisi missään nimessä pitänyt näillä yöunilla lähteä. En pystynyt juoksemaan, enkä halunnut suunnistaa. Tuossa maastossa se ei ilman kompassia olisi tosin onnistunut vaikka olisin miten halunnut. Tämä blogi tarinoi urheilu-uutisista seuraavan kerran keväällä, sikäli kun aihetta on, joten voitte poistaa sen kirjanmerkeistä. Jos haluan talven mittaan jauhaa muuta paskaa niin teen sen jossain muualla. Piste ja ehkä pari lisää.
Aihe: Yleinen | 0 kommenttia »
Hiljaa huono tulee
Kirjoittaja betluck | 3. Lokakuu, 2008 @ 19:47
Kilpailukausi käynnistyy virallisesti sunnuntaina, tai ainakin sen pitäisi. Juoksin tänään nuoriso- ja sprinttiviestin ratoja, ja sysipaskat rikkinäiset suunnistustossuni vittuilivat sen verran, että kantapää on nyt kalliokosketuksen jäljiltä helvetin kipeä. Meikäläisellä näiden pikkuvaivojen on ollut tapana mennä aika pian ohi, ja niin kai nytkin - valitettavasti.
Muistan vielä ne ajat, kun olin ihan kohtalainen sprintteri. Niistä ajoista ei ole enää jäljellä muuta kuin juuri nuo omat hatarat muistoni. Reilun parin kilsan rataan käytin melkein 20 minuuttia, enkä edes löytäny kaikkia prikkoja. Alussa tosin hieman hämäsi, kun luulin että rasteilla olisi ensimmäisen rastin tapaan liput kaikilla, mutta tuo luulo oli väärä. Nuorisoviestin avaus meni paljon paremmin. Kartasta oli vähän vaikea saada selvää, ja pari kertaa olin jo aikeissa pummata pahasti, mutta taidon ja tuurin yhteisymmärryksellä selvisin vähin vahingoin. Pleku epäili, että meikän 26min on huomenna paperia vaan, ja niinhän se valitettavasti taitaa olla. Juoksin sen minkä pääsin ihan hyvällä kululla, mutta junnut nyt vain kulkevat nykyään niin pirun kovaa.
Eipä tässä. Syksy on ollut harvinaisen leppoisa, eikä mulla ole sen puolesta mitään valittamista. Tuuliajelu ei ole kadonnut mihinkään, mutta välittäminen siitä kylläkin. Ei mikään kiinnosta väkisin. Tässä on taas nämä siltojenpoltteluristeilyt sun muut edessäpäin, jonka jälkeen pitkä ja toivon mukaan lämmin talvi olisi kestettävä. Sen suhteen alkaa olla jo suunnitelmia hahmoteltuna, mutta toteutusten suhteen voi olla tosi paikan tullen hyvinkin hiljaista.
Aihe: Urheilu | 0 kommenttia »
Puuta päin seuranmestiksissä
Kirjoittaja betluck | 29. Syyskuu, 2008 @ 00:26
Tänään juoksin RastiPiikkiön seuranmestaruuskilpailuissa. Rata oli miehekäs 4km Suopohjan maastossa, missä keväällä pidettiin ne meikän ratamestaroimat kisat. Mitään yllätyksiä ei siis ollut tarjolla. Eilinen ilta venähti ja päivän kunto tästä syystä oli kyllä järkyttävän paska. Juoksu oli kirjaimellisesti sunnuntaihölkkää, suunnistaminen halutonta ja passiivista.
Ensimmäisellä välillä lähdin toteuttamaan isoa tiekiertoa, joka ei varmasti ollut päivän vireelle oikea valinta, sillä en tiellä päässyt yhtään sen kovempaa kuin metsässäkään. Helpolla kakkosvälillä pakka hajosi täysin. Ensin matkantaju petti, jonka seurauksena samastin huolella väärin. En myöskään osannut korjata ajoissa, ja lopulta en osannut korjata edes myöhässä. Hetkeen minulla ei ollut aavistustakaan missä olen, kun kompassiakaan ei turvana ollut. Lopulta sain kiinni puoliksi arvaamalla ja saavuin rastille pari-kolme minuuttia myöhässä.
Myös seuraava rastinotto epäonnistui liiallisen passiivisuuden takia, mutta loppumatkasta pakka kysyi jotenkin kasassa. Pasille hävisin jonkun vajaan minuuttia, eipä ollut häneltäkään kaksinen suoritus. Seuranmestaruuden kohtalosta en sen sijaan tiedä mitään, sillä kyseessä oli jonkin sortin tasoituskisa. Njoh, huomenna tullee tulokset ja katellaan sitten. Toivottavasti en voita.
JK. Olin 3:s. Jäin voittajalle tasoitusten jälkeen kaksi minuuttia, joten ilman kakkosen pummia se olisi eiliselläkin menolla ollut mahdollinen. Hyvä näin, että joskus oikeus voittaa.
Aihe: Urheilu | 3 kommenttia »
Odotan talviurheilurapuloita
Kirjoittaja betluck | 26. Syyskuu, 2008 @ 15:15
Please enable Javascript and Flash to view this Flash video.
Aihe: Elämä | 0 kommenttia »
« Vanhemmat merkinnät
